Pedacom Logo

Meistä

Koulutuskokonaisuuden havainnollistamiskuva

1600

koulutusta

Koulutustuntien havainnollistamiskuva

6300

koulutustuntia

Koulutuksiin osallistujien havainnollistamiskuva

32000

osallistujaa

Pedacom on työyhteisöjen viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen vahvistamiseen keskittynyt yritys. Asiakkaitamme ovat suomalaisia yrityksiä ja julkisia toimijoita. Vuonna 1996 perustettu Pedacom Oy on toteuttaneet lukuisia organisaatio- ja työyhteisökohtaisia koulutuksia, valmennuksia ja kehittämishankkeita, joihin on osallistunut kymmeniä tuhansia suomalaisen elinkeinoelämän vaikuttajia. Pedacomin koulutuksissa osallistujat saavat konkreettisia työkaluja kaikenlaisiin viestintätehtäviin.

Viestintätaidoilla ja vuorovaikutusosaamisella on merkitystä kaikilla elämän osa-alueilla. Työyhteisössä niiden kehittäminen on vahva edistysaskel kohti toimivaa ja palkitsevaa työyhteisöä, vaikuttavampaa asiantuntijuutta sekä sujuvia vuorovaikutussuhteita. Viestintätaitoinen henkilö myös menestyy ja luo menestystä työssä yhteistyökykynsä ja vaikuttavan osallisuutensa vuoksi. Ja lopulta vahva viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen edistää yhteiskunnallista vaikuttamista, onnistuneita muutoksia sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta – ne ovat siis tie kohti parempaa tulevaisuutta!

Pedacomin viestintäkoulutusta on tarjolla vuodesta 2023 alkaen myös verkkokursseina kurssiympäristössämme Pedacomiassa.

Katariina ja Ira

Katariina Uitto, FM

(kuvassa vasemmalla)

Katariina on Pedacomin perustaja ja omistajayrittäjä. Hän on koulutukseltaan viestintätieteiden maisteri, joka on erikoistunut pedagogiikkaan, digiajan viestintään sekä johtamis- ja esihenkilöviestintään. Katariinan erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat työyhteisö- ja asiakasviestintä sekä viestintä digitaalisissa ympäristöissä. Katariina tunnetaan dynaamisena, maanläheisenä ja lämpimänä kouluttajana ja valmentajana.

Tutustu Katariinaan LinkedInissä.

Ira Virtanen, FT

(kuvassa oikealla)

Ira Virtanen on kokenut kouluttaja, suosittu puhuja, oppikirjailija ja palkittu tutkija. Hänen erityisosaamistaan on vaikuttava esiintyminen eri konteksteissa, asiantuntijoiden vuorovaikutusosaaminen, välittömyys verkkoviestinnässä sekä viestintä työhyvinvoinnin edistäjänä. Iran innostava ja kannatteleva ohjaus ja valmennus saa osallistujissa aikaan oivalluksia, onnistumisia ja oppimista.

Tutustu Iraan LinkedInissä.